![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Silent Witness -näyttelyssä; muistetaan entisten ja nykyisten kumppaneiden surmaamia naisia. Kaikki näyttelyn 17 hahmoa symboloivat suomalaisia naisia, jotka menehtyivät parisuhdeväkivallan seurauksena vuonna 2010 (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Martti Lehti, 26.10.2011). Nämä naiset eivät ole vain nimettömiä ja kasvottomia lukuja väkivaltatilastoissa. He elivät ja hengittivät; heillä oli perhe, ystäviä ja unelmia. Nyt naiset ovat vaienneet iäksi eivätkä voi enää kertoa tarinaansa. Jotta näiden naisten ja muiden hiljaisten todistajien kokemuksia ei unohdettaisi, muistamme heitä YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. Näyttely on esillä Kolmen sepän aukiolla (Aleksanterinkatu 23). Tule sytyttämään kynttilä ja vaikuttamaan siihen, ettei väkivallasta vaieta. Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus, jolta emme saa sulkea silmiämme. Näyttelyn hahmojen toteutus: Kari Laaksonen Silent Witness -projekti käynnistyi Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa. Näyttelyn avulla haluttiin nostaa esiin naisten kokema parisuhdeväkivalta sekä puuttua naisten huolestuttaviin kuolinsyytilastoihin. Samalla tahdottiin lopettaa väkivallasta vaikenemisen kulttuuri. Nyt näyttely on esillä myös Suomessa. |





